Indieplace kehälogo valkoinen

Aitous on vaikuttajamarkkinoinnin arvokkainta valuuttaa – mutta mistä aitouden kokemus syntyy?

Yksi tärkeimmistä tekijöistä toimivan vaikuttajamarkkinoinnin takana on aitous. Kuluttajalle aitouden kokemus määrittelee muun muassa sen, jatkaako hän vaikuttajan seuraamista tai pidetäänkö seuratun vaikuttajan suositteluja uskottavina. Vaikuttajien ja vaikuttajamarkkinoinnin aitouteen liittyy myös brändeille tärkeitä näkökulmia. Tässä artikkelissa asiantuntijatiimiämme luotsaava Aino Pietarinen kertoo, mistä aitouden kokemus vaikuttajamarkkinoinnissa syntyy – ja miksi sillä on merkitystä.

Aitous on käsite, joka on vakiinnuttanut asemansa markkinointiin liittyvissä keskusteluissa. Esimerkkejä aitoudesta ja sen tavoittelusta vilisee nykyisessä someympäristössä – TikTok, BeReal ja muut somekanavat ovat luoneet uuden aitoutta ihannoivan somekulttuurin. Eikä aitous ole pelkkä ohimenevä trendi, vaan brändejä ohjaava voima.

Aitouden merkityksestä kertoo myös aihetta koskevien tutkimusten määrä ja kaikki eri kontekstit, joissa käsitettä on tutkittu – tutkimuksia on toteutettu monella eri saralla, eikä vaikuttajamarkkinointi ole poikkeus. Mitä asioita brändien siis tulee ottaa huomioon, jotta vaikuttajamarkkinointi koettaisiin aitona?

 

Brändin kontrolli karkottaa aitouden

Vaikuttajan seuraajien kokemukseen aitoudesta vaikuttaa negatiivisesti brändin liika kontrolli kaupalliseen sisältöön. Vaikuttajien ja seuraajien muodostaman parasosiaalisen suhteen vuoksi seuraajat kokevat tuntevansa vaikuttajat kuten ystävänsä – ja moni jopa kokee vaikuttajan ymmärtävän heitä paremmin kuin heidän ystävänsä. Siksi seuraajat ovat hyvin herkkiä huomaamaan, jos vaikuttaja viestii asioita heille ei-tyypilliseen tyyliin.

Tämä ei tarkoita, etteikö yksityiskohtaisempiakin tuoteominaisuuksia voisi sisällössä jakaa, kunhan se tapahtuu vaikuttajan omalla tyylillä ja kielellä. Parhaat tulokset saat antamalla vaikuttajalle tarpeeksi vapautta toteuttaa sisällöt itselleen autenttisella tavalla.

 

Perustana henkilökohtainen lähestyminen

Vaikuttajamarkkinoinnin vahvuus on, että sillä saadaan tuotteet ja palvelut lähemmäksi kuluttajia, kun viestinviejänä toimii brändin sijaan ihminen. Pelkkä ihmiseltä ihmiselle -viestiminen ei kuitenkaan riitä luomaan aitouden tunnetta, vaan kuluttajat kaipaavat vaikuttajilta nimenomaan henkilökohtaista lähestymistä yhteistyöhön.

Tuotteen tai palvelun hyötyjen luetteleminen ei itsessään herätä aitouden tunteita, vaan voi vaikuttaa päälle liimatulta. Henkilökohtaisen tarinan yhdistäminen sisältöön taas antaa syvällisemmän kuvan aiheesta ja luo kuluttajalle vahvempia aitouden tunteita. 

 

Älä pelkää neutraaleja tai negatiivisiakin kommentteja

Vaikuttajien viestejä pidetään aidoimpana silloin, kun niihin sisältyy positiivisen lisäksi neutraalia tai negatiivista suhtautumista. Pelkkää ylitsevuotavaa kehumista sitä vastoin vierastetaan ja pidetään epäaitona. Brändien ei siis tule pelätä antaa vaikuttajien kertoa vapaasti mielipiteistään tuotteita tai palveluita kohtaan.

On täysin luonnollista, että esimerkiksi jokainen tuotesarjan variantti ei hivele omia makuhermoja. Tästä avoimesti puhuminen luo aitouden tunnetta ja vahvistaa vuorostaan vaikuttajan suosikkituotteille annettujen kehujen uskottavuutta seuraajien silmissä.

 

Kaiken takana on brand match

Vaikuttajamarkkinoinnin keskiössä on vaikuttajan ja seuraajan välinen sitoutunut suhde. Vaikuttajien seuraajat kokevat tuntevansa vaikuttajat – ja tätä myöten myös heidän arvonsa ja mieltymyksensä. Tästä syystä brand matchin merkitys korostuu erityisesti brändin ja vaikuttajan arvomaailmaa koskien.

Vaikuttajavalinnat tulee tehdä tarkoin ja varmistaa, että brändin sekä vaikuttajan arvot ovat aidosti linjassa. Arvoihin liittyvät konfliktit voivat aiheuttaa syviä kolhuja kummankin osapuolen brändimielikuvaan, ja siksi vaikuttajavalinnat kannattaakin jättää alan ammattilaisten käsiin.

 

Vuorovaikutus mahdollistaa aidon kohtaamisen

Brändien ja kuluttajien välinen vuorovaikutus on noussut tärkeäksi aspektiksi somekanavien tuomien mahdollisuuksien myötä. Vuorovaikutuksellisuus on myös vaikuttajamarkkinoinnin keskiössä, sillä seuraajat kokevat vaikuttajat aidompina, kun he pääsevät keskustelemaan tai jakamaan omia kokemuksiaan vaikuttajan kanssa. Tämä muodostaa vaikuttajien ja seuraajien välille uudenlaisen, entistäkin syvällisemmän suhteen, joka tehostaa vaikuttajien suositteluja entisestään.

Brändien onkin hyvä etsiä tapoja vuorovaikutuksen mahdollistamiselle vaikuttajamarkkinoinnin keinoin, esimerkiksi kuluttajille suunnattujen PR-tapahtumien muodossa.

 

5 vinkkiä, joilla varmistat aidosti vaikuttavan yhteistyön:

  1. Hellitä naruista ja anna vaikuttajalle tarpeeksi vapautta, niin saat autenttista ja kuluttajia aidosti puhuttelevaa sisältöä
  2. Huomioi henkilökohtaisuus: tarina + tunteet = aito sisältö
  3. Sokerin lisäksi ripaus suolaa – kehujen yhdistäminen neutraaleihin tai kriittisiin kommentteihin tekee sisällöstä uskottavampaa
  4. Varmista yhteiset arvot, niin yhteistyö tukee sekä vaikuttajan että brändin brändimielikuvaa positiivisella tavalla
  5. Mahdollista vuorovaikutus ja tuo brändisi osaksi aitoja kohtaamisia

 

Herättääkö aitous ajatuksia brändisi markkinointia ajatellen? Ota yhteyttä tiimiimme, niin luodaan aitoa vaikuttavuutta brändillesi!

Picture of Indieplace

Indieplace

en_GBEnglish