Foodora
2022
PR
Kuluttajalle on selkeää, että Foodorasta saa tilattua monipuolisesti ravintolaruokaa ja -annoksia. Foodorasta on mahdollista kuitenkin tilata paljon muutakin ja tätä viestiä tuli vahvasti korostaa, jotta kuluttajat oppisivat hyödyntämään Foodoraa myös muihin tarkoituksiin.
Foodora teki brändiuudistuksen, jonka jälkeen tavoitteeksi asetettiin mahdollisimman laajan kohderyhmän tavoittaminen. Pääviesti Foodorasta arjen auttajana oli tuotava selkeästi näkyväksi.
Ravintolaruoan kotiinkuljetuspalveluita on totuttu käyttämään silloin, kun halutaan viettää leffailtaa kotona tai muuten pieneen juhlaan. Ruokakaupan kuljetuspalvelut ovat kuitenkin edistäneet palveluiden hyödyntämistä myös arkikäytössä. Siksi Foodoran hyödyntämistä arjen apurina oli tärkeää vahvistaa.
Pelastetut hetket -konsepti tuotiin aidosti vaikuttajien elämään. Haluttiin rakentaa viesti vahvasti Foodorasta arjen auttajana kaikissa tilanteissa tuoden samalla arkeen ripauksen taikaa, oli kyseessä sitten puuttuva laturi tai nälkäkiukku.
Yllätimme PR-tuotelähetyksillä vaikuttajat juuri heille sopivilla tuotteilla, jotka sopivat heidän sen hetkiseen elämäntilanteeseensa – joko muuttopäivään, flunssaan sairastumiseen, lasten syntymäpäivien jälkeiseen hetkeen, loman jälkeiseen aamuun tai muuhun sopivaan hetkeen, jolla pelastetaan vaikuttajien arki.
Saimme aikaan aitoja reaktioita ja ilon tunteita. Foodora pelasti taianomaisesti juuri silloin, kun sitä eniten kaivattiin. Oikealla hetkellä, oikeaan aikaan.
Indieplace Oy
Kuortaneenkatu 2
00510 Helsinki
Finland
Note! By filling in my information, I accept that it will be used according to Indieplace's privacy policy .