Indieplace kehälogo valkoinen

Suomen suosituin vaikuttajatapahtuma Inspiration Weekend inspiroi satoja kutsuvieraita ja tavoitti miljoonia kuluttajia – katso vinkkimme onnistuneeseen kumppanuuteen!

Huhtikuun 13.-14. järjestetty Inspiration Weekend 2018 oli menestys! Indieplacen jo vuodesta 2013 järjestämä vaikuttajatapahtuma uudistui ja kehittyi tänä keväänä kaksipäiväiseksi satelliittitapahtumaksi. Inspiration Weekend tarjosi sadoille sosiaalisen median mielipidevaikuttajille ikimuistoisen viikonlopun täynnä elämyksiä, kohtaamisia ja inspiraatiota.

Yhteistyössä 30 eri brändin kanssa järjestetty tapahtumaviikonloppu koostui kaikkiaan kuudesta eri tilaisuudesta, joihin osallistui yli 300 bloggaajaa, tubettajaa ja grammaajaa. Inspiroiva ohjelma tarjosi vaikuttajille tarkasti kohdennettua ja aidosti kiinnostavaa sisältöä, jonka kautta tapahtuman brändikumppanit esittäytyivät houkuttelevalla ja luontevalla tavalla: viikonlopun aikana keskityttiin muun muassa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, etsittiin luovuuden lähteitä, tehtiin makumatkoja, verkostoiduttiin sekä nautittiin hemmottelusta ja yhdessä olosta. Tapahtuman aikana kumppanit pääsivät rakentamaan arvokkaita suhteita brändistään kiinnostuneisiin vaikuttajiin sekä heidän seuraajiinsa: vaikuttajavieraiden tapahtumasta tekemät sisällöt tavoittivat yli 4 miljoonaa kuluttajaa.

Tutustu konseptiin ja lataa tapahtumakatsaus, josta löydät esittelyn viikonlopun ohjelmasta sekä tapahtuman lukuinaKatso alta myös viisi vinkkiämme onnistuneeseen tapahtumakumppanuuteen.

[call_to_action gravityforms=”1″ linktext=”Lataa tapahtumakatsaus”]

Viisi vinkkiä onnistuneeseen kumppanuuteen vaikuttajatapahtumassa

1. Päätä, mitä haluat sanoa ja kenelle

Vaikuttajatapahtumissa brändilläsi on arvokas mahdollisuus rakentaa suhteita mielipidejohtajiin: somevaikuttajat ovat eri aihealueiden edelläkävijöitä ja esikuvia, jotka vaikuttavat preferensseillään myös seuraajiensa ostokäyttäytymiseen. Suunnittele siis huolella, mitä haluat tapahtumassa viestiä ja miten.

Inspiration Weekend -tapahtumassa Indieplace on apunasi kokonaisuutta suunniteltaessa: konseptoidessa mietimme yhdessä, mitä brändisi haluaa tapahtumassa viestiä, ketkä ovat kohderyhmäsi ydinvaikuttajia ja miten jakamasi inspiraatio saadaan kulkeutumaan kiinnostavalla tavalla myös seuraajille.   

2. Tarjoa VAU-efekti

Kuten useimmat vieraat, myös vaikuttajat arvostavat tapahtumissa elämyksellisyyttä, yllätyksiä sekä ikimuistoisia kokemuksia. Kuluttajista poiketen vaikuttajat osallistuvat tapahtumiin myös ammattimielessä, sisällöntuottajina. Kumppanuutta suunniteltaessa onkin tärkeää miettiä, mikä osastossa, workshopissa tai vaikka luennolla inspiroi tuottamaan sisältöä, joka kasvattaa brändin tapahtumanäkyvyyttä somessa. Aktivointia, esillepanoa tai yllätysmomenttia suunniteltaessa on pidettävä mielessä kuvauksellisuus: hyvin valaistu tai muutoin visuaalisesti sommiteltu toteutus jalkautuu todennäköisemmin myös seuraajien ihailtavaksi.

3. Mieti kumppanuuden onnistumiselle selkeät tavoitteet ja mittarit

Kun viesti, kohderyhmä ja konseptin toteutus on huolellisesti suunniteltu, unohtuu seuraava askel yllättävän helposti: minkälaisia tuloksia tapahtumalta odotetaan ja miten niitä mitataan? Ohjeistus tietyn hashtagin käyttöön on hyvä keino seurata vieraiden tuottaman tapahtumanäkyvyyden tavoittavuutta ja sitouttavuutta somessa. Ansaitun näkyvyyden boostaamiseen voi myös miettiä kannusteita, kuten kilpailuja tai giveaway-lahjoja. Alekupongit, lahjakortit tai vaikka seuraajille jaettavat tarjouskoodit ovat niinikään hyviä ja helposti mitattavia aktivointikeinoja. Tapahtumassa brändilläsi on lisäksi oiva tilaisuus tarjota vaikuttajille mahdollisuutta vastikkeelliseen yhteistyöhön.

4. Ota rohkeasti kontaktia

Kuten aiemmin mainitsimme, ovat tapahtumat mainio tilaisuus rakentaa suhteita brändistäsi kiinnostuneisiin ja sen arvomaailmaan sopiviin vaikuttajiin. Aito ja helposti lähestyttävä presenssi tapahtumassa vaikuttaa positiviisesti myös brändistäsi jaettuun sisältöön; hyvää meininkiä tekee mieli jakaa. Suosittelemme myös ottamaan kontaktia rohkeasti: moni etenkin nuoremmista somevaikuttajista tuottaa sisältöä rautaisella otteella, mutta edustustilanteet saattavat vielä tuntua heille vierailta. Mikäli yritykselläsi on vaikuttajatekemiseen erikoistunut henkilö, kannattaa hänen ehdottomasti olla paikan päällä minglaamassa; henkilökohtainen ote ja tutustuminen luontevissa puitteissa luo pohjaa hedelmälliselle yhteistyölle.

5. Muista follow-up

Saitko tapahtumasta vaikuttajien käyntikortteja, keräsitkö listaa brändistäsi kiinnostuneista? Tapahtuman jälkeen on aika lähteä kehittämään näitä vaikuttajamaailmaan luomiasi suhteita. Kiitosviestit, tapahtumakuvien ja -videoiden toimitus, artikkelit ja ohjelmanostot, palautekyselyt sekä yhteistyöehdotukset ja -muistutukset ovat osa äärettömän tärkeää jälkituotantoa, joka vaikuttaa tapahtumakokonaisuuden onnistumiseen vielä päiviä ja viikkoja h-hetken jälkeen. Inspiration Weekend -tapahtumassa Indieplace huolehtii jälkituotannosta kumppaniensa puolesta.

Suunnittele brändillesi vaikuttava tapahtuma

Suunnittelemme jatkuvasti erilaisia tapahtumakonsepteja asiakkaillemme. Jos haluat tuoda brändillesi näkyvyyttä tapahtuman avulla, teemme sinulle mielellämme suunnitelman. Tapahtuman tarkempi ohjelma muodostuu aina brändien toiveiden sekä tavoiteltujen kohderyhmien tarpeiden pohjalta sekä ajankohtaisia ilmiöitä ja trendejä kuunnellen.

Tapahtumakumppaneiden tukena toimii Indieplacen osaava tiimi, aina konseptin suunnittelusta toteutukseen, tulosten seurantaan ja raportointiin. Olemme mielellämme apunasi kaikissa vaiheissa ja tarjoamme toteutuksen halutessa avaimet käteen -palveluna. Tiimimme projektijohdon ja tapahtumatuotannon ammattilaiset huolehtivat, että kumppanuus sujuu suunnitelmallisesti ja ketterästi.

CONTACT US – suunnitellaan yhdessä juuri sinun brändillesi täydellinen konsepti!

OTA YHTEYTTÄ:
myynti@indieplace.fi

Inspiration Weekend on jatkoa jo vuodesta 2013 järjestetylle Bloggers’ Inspiration Day & Inspiration Blog Awards -tapahtumakonseptille. Tapahtuman järjestää vaikuttajamarkkinoinnin suunnittelutoimisto Indieplace.

Picture of Indieplace

Indieplace

en_GBEnglish