Indieplace kehälogo valkoinen

Anne Häkkinen on nimitetty Indieplacen vs. toimitusjohtajaksi

Indieplacen toimitusjohtaja Hanna Vartiaisen jäädessä elokuussa äitiyslomalle viransijaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Anne Häkkinen. Häkkinen aloittaa tehtävässään 17.08.2021.

Häkkinen siirtyy tehtävään Indieplacen emokonserni Kaleva Mediasta, jossa hän on toiminut Talent Managerina. Häkkisellä on vahvaa kokemusta vaikuttajamarkkinoinnista, ja hän on jo aiemmin työskennellyt Indieplacella ennen siirtymistään Kaleva Median palvelukseen. Häkkinen on yksi Indieplacen osakkaista.

Olemme onnellisia Hannan perheenlisäyksen puolesta. Yhtä lailla iloitsemme siitä, että saamme Annen kaltaisen kokeneen vaikuttajamarkkinoinnin ammattilaisen tähän vaativaan rooliin. Suuret onnittelut molemmille iloisten uutisten johdostaKaleva Median toimitusjohtaja Juha Laakkonen kommentoi.

Vaikuttajamarkkinointi kiinnostaa pandemian myötä entistä enemmän. Indieplace on pandemiavuoden aikana kehittänyt toimintaansa ja panostanut kasvuun. Uudistettu brändi, rekrytoinnit ja monipuolistetut vaikuttajamarkkinoinnin & PR:n palvelut mahdollistavat, että Indieplace on entistä vahvempi pandemian päätyttyä. Viime vuoden liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 16 % ja tänä vuonna kasvu jatkuu suunnitellusti. Indieplace lanseerasi kesäkuussa uudistetun Indiedays-portaalin, joka kokoaa yhteen vaikuttajamaailman kiinnostavimmat sisällöt.

Häkkinen ja Vartiainen ehtivät elokuun vielä työskennellä Indieplacella rinnakkain varmistaen näin mahdollisimman sujuvan siirtymän ja perehdytyksen tehtävään. 

Paluu Indieplaceen innostaa valtavasti. Hanna on ohjannut yhtiötä hyvään suuntaan, ja vaikuttajamarkkinointi on todella kiinnostavassa vaiheessa. Roolini koko konsernin Talent Managerina on antanut tulevassa tehtävässä tarvittavaa kokemusta siitä, miten strateginen osaamisen kehittäminen vaikuttaa yrityksen tuloksentekokykyyn. Luotan Indieplacen osaavaan ja kehittymiskykynsä osoittaneeseen henkilöstöön, ja olen erittäin iloinen päästessäni työskentelemään heidän kanssaan parin vuoden tauon jälkeen taas tiiviimmin”, Indieplacessa aiemmin asiakkuusjohtajana työskennellyt Häkkinen kertoo.  

Lisätietoja:  

Anne Häkkinen, 044 536 2094, anne.hakkinen@kalevamedia.fi 

Hanna Vartiainen, 044 548 5421 hanna.vartiainen@indieplace.fi 

Indieplace on aidon vaikuttavuuden suunnittelutoimisto. Vuonna 2009 perustettu Indiedays, nykyisin Indieplace, on Suomen markkinajohtaja vaikuttajamarkkinoinnissa, ja sen omaan verkostoon kuuluu yli 1000 vaikuttajaa. Olemme vaikuttajamarkkinoinnin ja PR:n täyden palvelun kumppani: suunnittelemme strategian dataohjautuvasti ja luomme luovan konseptin, jonka pohjalta toteutamme markkinointiaktiviteetit ja mittaamme tulokset. Indieplace työllistää 25 henkilöä, ja sen ammattitaitoiset tiimit koostuvat kokeneista vaikuttavuuden asiantuntijoista. Indieplace on osa Kaleva Mediaa.