Indieplace kehälogo valkoinen

Kuolevatko blogit?

Oletko koskaan miettinyt ovatko blogit enää relevantteja paikkoja tehdä vaikuttajamarkkinointia? Lukeeko blogeja kukaan TikTokin kaltaisten uusien alustojen vallatessa jatkuvasti niiden elintilaa? Tässä artikkelissa pysähdymme blogien evoluution suuren kysymyksen äärelle: kuolevatko blogit?

Blogit eivät ole trendi – ja hyvä niin

Blogit eivät ole enää tämän päivän hypetetyin trendi, mikä näkyy erityisesti kansainvälisesti Google-hakujen laskusuhdanteessa. Trendeillä on kuitenkin tapana nousta nopeasti aallonharjalle ja valua sitten tiimalasin lailla unohduksen hiekkaan.

Blogeja on ollut olemassa jo vuosituhannen alussa, joten niiden kutsuminen hetken trendiksi on perusteetonta. Blogit ovat vakiinnuttaneet paikkansa mediakentällä siinä, missä muutkin välineet ja siksi Googlen hakutulosten laskua ei kannata pitää suorana blogien elinajanodotteen mittarina.

Kuolevatko blogit tilastojen perusteella?

Tämän päivän staravaikuttajat ovat kirjoittaneet blogejaan jo vuosia, kokeneimmat konkarit jopa yli kymmenen vuoden ajan. Vuosien varrella blogien sisältö on ammattimaistunut ja kasvanut vaikuttajien mukana. Samalla myös blogien lukijakunta on vanhentunut ja vaihtunut vaikuttajan elämänmuutosten myötä.

Kuolevatko blogit? Tilastojen mukaan blogien lukemisen ikäprofiili on muuttunut, mutta blogien lukeminen ei ole romahdusmaisesti laskenut.

Tämä blogien lukijoiden vanhentuminen näkyy myös median käytön tilastoissa. Kun kymmenen vuotta sitten blogeja lukivat pääasiassa 16—24-vuotiaat, suurimmaksi lukijaryhmäksi nousivat viime vuonna 35—44-vuotiaat. Blogien lukeminen on vähentynyt 16—34-vuotiaiden keskuudessa noin 14 prosenttia, mutta kasvanut 35—44 vuotiaiden keskuudessa 12 prosenttia (Tilastokeskus).

PING Helsingin tuoreen tutkimuksen mukaan 37 prosenttia 15—65-vuotiaista suomalaisista lukee blogeja, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Bablerin viime vuoden tutkimus puolestaan kertoo, että 91% vaikuttajien seuraajista suunnittelee seuraavansa blogeja yhtä paljon kuin ennenkin.

Tilastojen valossa ei siis kannata heittää pyyhettä kehään blogien osalta.

Blogien lukijoiden vanhentuminen näkyy myös median käytön tilastoissa.

Miksi blogit rokkaavat edelleen?

Blogit ovat vaikuttajamarkkinoinnin pelipöydän mestareita vuosien kokemuksella. Uusien alustojen noususta huolimatta blogeilla on edelleen hihassaan valttikortteja, jotka perustelevat niiden paikan vaikuttajamarkkinoinnin paletissa:

  • Autenttinen tarinankerronta. Blogipostausten mahdollistama aito tarinallisuus muokkaa brändimielikuvaa ja positioi brändiä haluttuun suuntaan tehokkaasti.
  • Sitoutunut seuraajakunta. Vuosikausia blogia lukeneet kokevat vaikuttajan henkilökohtaisesti läheiseksi ja siten luottavat hänen suosituksiinsa.
  • Vaikutus ostokäyttäytymiseen. Kuluttajat etsivät blogeista tietoa ja kokemuksia ostopäätösten inspiraatioksi ja tueksi.
  • SEO-optimointi: Blogipostaukset luovat merkittäviä etuja boostaamalla brändin hakukonenäkyvyyttä.
  • Pitkäikäinen sisältö. Koska uutta sisältöä julkaistaan ​​sosiaalisen median alustoille jatkuvasti, on niiden elinikä tyypillisesti hyvin lyhyt. Blogipostauksia puolestaan luetaan pitkään vielä kampanja-ajan jälkeenkin.
  • Mittaaminen ja seuranta. Esimerkiksi uniikkien lukijoiden, lukuajan ja linkkien klikkaamisen mittarit tekevät blogipostausten seurannasta täsmällistä.
  • Liikenteen ohjaaminen. Blogien avulla saat brändistäsi kiinnostuneen kohderyhmän vierailemaan omilla sivuillasi.

Jatkuva kehittäminen on blogien elinkaaren edellytys

Blogit eivät ole kuolemassa, vaan niiden seuraajakunnan ikäprofiili on muuttunut. Käytännössä tämä muutos on osa luonnollista elämänkulkua: blogien seuraajat vanhenevat vaikuttajan kanssa samaa tahtia, ja elämänmuutokset, kuten vauvan syntymä, saattaavat muuttaa lukijakunnan ikäprofiilia.

Tilastojen näkymiin on turha tuudittautua alalla, jossa muutos on ainoa pysyvä tekijä. Siksi kehitämme jatkuvasti keinoja, joiden avulla vaikuttajamarkkinointi blogeissa säilyy relevanttina myös tulevaisuudessa. Tekoälyllä ja datan jalostamisella voidaan tuoda blogimarkkinointiin lisää arvoa ja kilpailuetua suhteessa alustajättien sovelluksiin.

Ota yhteyttä Indieplacen myyntiin, jos haluat kuulla lisää datan hyödyntämisen mahdollisuuksista vaikuttajamarkkinoinnissa!

-Vanessa Weckström/Content specialist

Infograafin lähteet:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö.
2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017,  2018, Internetin käyttötarkoitusten yleisyys 2018, %-osuus väestöstä 1) . Helsinki: Tilastokeskus.

 

Picture of Indieplace

Indieplace

fiFinnish